Pekka Asikainen,

Kenttäpiispa, Fältbiskop, Field Bishop,

Pääesikunta, Huvudstaben, Defence Command

————

Puolustusvoimat tarkastelee sotilaan toimintakykyä psyykkisen, sosiaalisen, fyysisen ja eettisen ulottuvuuden näkökulmasta. Professori Jarmo Toiskallio on todennut, että sotilaan toimintakyvyn perustan luo eettinen toimintakyky. Viime aikaiset tapahtumat Ukrainassa osoittavat jälleen väitteen paikkansa pitävyyden. Sotilas tarvitsee kykyä arvioida toiminnan perusteita ja oikeutusta – sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Eettinen toimintakyky merkitsee kykyä arvioida ja perustella omien ja muiden tekojen oikeutusta, kykyä tunnistaa omat arvot ja ammentaa niistä voimaa, kykyä toimia oikeudenmukaisesti sekä kykyä arvioida päätösten ja toimien seurausta ja nähdä niiden vaikutus oman ja joukon toimintaan. 

Sota luo monenlaisia eettisiä ongelmia. Sodassa sotilaan tehtäviin kuuluu sellaistakin, mikä on lähtökohtaisesti kiellettyä ja minkä moraalilaki ja omatunto lähtökohtaisesti ihmiseltä kieltävät. Pakkovallan täytäntöönpano on laillisin perustein uskottu kunkin yksilön sijasta (ns. oman käden oikeus) yhteiskunnan viranomaisille. Esimerkiksi poliisi voi joutua käyttämään voimaa suojellakseen heikompia ja estämään pahan toteutumista. Näin ollen yhteiskunnan asevelvollinen jäsen ei palveluksessa ollessaan tai jotain konkreettista tehtävää täyttäessään ole ”omalla asiallaan” voimaa käyttämässä, vaan yhteiskunnan käskemässä tehtävässä suorittamassa asevelvollisuuttaan. Hänellä ei siis ole lähtökohtaisesti rajatonta vastuuta tai päätäntävaltaa tehtäviinsä liittyen.

Mikäli oikeutetun sodan periaatteet toteutuvat, Puolustusvoimat käyttää voimaa tilanteen vaativalla teholla. Tämä tarkoittaa vastustajan materiaaliseen ja inhimilliseen sodankäyntikykyyn vaikuttamista niin, että kyky ja halu hyökätä loppuu. 

Kolme periaatetta:

1. Sotilaallisen välttämättömyyden periaate: Kaikkiin toimenpiteisiin tavoitteen saavuttamiseksi voidaan ryhtyä, kun ne eivät riko humanitaarista oikeutta. Käskyn pitää olla laillinen. Sotilaita on koulutettu riittävästi sodan oikeussääntöjä sekä tehtävän täyttämisen kannalta tulisi kaikilla olla riittävä tilannekuva ja ymmärrys oman toiminnan pohjaksi. 

2. Suhteellisuusperiaate: Voimankäytön tulee olla suhteutettua vallitsevaan tilanteeseen. Toimista ei saa koitua liiallista inhimillistä kärsimystä.

3. Erottelun periaate: Siviilit on erotettava aina sotilaista. Tämä on tärkeä periaate kansainvälisten sopimustenkin näkökulmasta. Valitettavasti nykyaikana syntyy paljon siviiliuhreja. Siviilejä voidaan jopa käyttää ihmiskilpinä tai siviilit ovat tietoisesti sotilasiskujen kohteina. 

Suomen puolustamisen etiikan keskuksessa on luonnollisen lain rakkauden käsky. Väistämättömässä ja meistä riippumattomassa uhkatilanteessa meidän tulee puolustaa oman kansan jäseniä myös aseellisesti. Muuten mahdollistamme suuremman pahan ja tuhon toteutumisen. Puolustusvoimien tehtävänä on puolustaa demokraattista ja laillista yhteiskuntaa ja sen jäseniä.