
Porin prikaatin Kriisinhallintakeskus vastaa Maavoimien rauhanturvaajien peruskoulutuksen eli ns. rotaatiokoulutusten toteuttamisesta kansainvälisiin operaatioihin. Kriisinhallintakeskus antaa koulutusta myös muiden puolustushaarojen operaatioihin lähtijöille.
Kriisinhallintakeskuksen keskeisimpinä tehtävinä ovat:
- Suunnittelee ja toteuttaa koulutukset Maavoimien kriisinhallintaoperaatioihin perustettaville joukoille, vaihtohenkilöstölle ja yksittäisille rauhanturvaajille
- Tukee kriisinhallintajoukkojen operaatioalueella toimeenpantavaa kansallista koulutusta
- Kehittää rauhanturvakoulutusta yhteistyökumppaneiden standardien mukaisesti.
Rauhanturvaajan peruskoulutus mahdollistaa toimialueelle siirtymisen ja toiminnan aloittamisen joko ilman lisäkoulutusta (perustettava operaatio) tai vähäisellä perehdyttämisellä (vaihtohenkilöstö operaatioon). Kriisinhallintakeskus kouluttaa vuosittain noin 1000 rauhanturvaajaa erilaisiin olosuhteisiin ja toimintaympäristöihin.
Rauhanturvaajien koulutus suunnitellaan ja toteutetaan käynnissä olevien operaatioiden vaatimusten ja olosuhteiden mukaisesti. Kriisinhallintakeskuksen antamassa koulutuksessa hyödynnetään viimeisimpiä havaintoja toimialueilta sekä mm. kouluttajien operaatiokohtaista kokemusta. Kriisinhallintakeskus pyytää koulutuksen toteuttamiseksi vuosittain huomattavan määrän kouluttajatukea eri joukko-osastoista sekä Puolustusvoimien yhteistyökumppaneilta, kuten poliisilta ja rajavartiolaitokselta.
Kriisinhallintakeskus ei vastaa sotilaallisen kriisinhallinnan henkilöstön rekrytoinnista, eikä anna varusmieskoulutusta.
Säkylän toimipisteen tukikohdat ja harjoitusalueet mahdollistavat toimialueiden kaltaisten olosuhteiden jäljittelemisen koulutuksen aikana.
Lisätietoa sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävistä:
- PVMOODLE -koulutusportaali (www.pvmoodle.fi)
- ”KRIISINHALLINTAKESKUS (RAUHANTURVAAJIEN PERUSKOULUTUS)”
- Julkinen työtila, kaikille
- ”KRIISINHALLINTAKESKUS (RAUHANTURVAAJIEN PERUSKOULUTUS)”
- Rauhanturvaajan opas (myös verkossa)
- www.puolustusvoimat.fi/rauhanturvaajaksi
- kriisinhallintakeskus@mil.fi
Kriisinhallintakoulutuksen ja Kriisinhallintakeskuksen historiaa:
Suomalaisten rauhanturvaajien koulutus alkoi jo vuonna 1956, jolloin suomalaiset sotilaat osallistuivat ensimmäinen kerran rauhanturvaoperaatioon. Vuonna 1969 perustettiin Niinisalon varuskuntaan YK-koulutuskeskus, joka antoi rauhanturvaajille koulutusta ennen operaatioihin lähtöä. YK-koulutuskeskus muuttui vuonna 2001 Puolustusvoimien kansainväliseksi keskukseksi (PVKVK/ FINCENT). Organisaatio- ja tehtäväuudistuksen myötä Porin prikaatiin perustettiin Kriisinhallintakeskus, joka otti vuoden 2008 alusta PVKVK:ltä vastuun rauhanturvaajien koulutus- ja valintatilaisuuksien suunnittelusta ja toimeenpanosta.
Porin prikaatin kriisinhallintakeskus on muotoutunut organisaatiotarkennusten jälkeen nykyiseen muotoonsa.

Kriisinhallintakeskuksen organisaatio

Kriisinhallintakeskus käyttää lippunaan aikaisemman organisaation mukaisen Kriisinhallintakeskuksen Koulutuskomppanian yksikkölippua.
